Ajankohtaista
20.9.2007  |  Aamulehti

Suomen Kumitehdas sai mallistonsa kauppoihin

Kaikkien saapasmallien pitäisi olla tällä viikolla kaupoissa.

- Tällä viikolla kaikkien mallien pitäisi olla kaupoissa, lupaa Suomen Kumitehtaan toimitusjohtaja Arto Huhtinen.

 Huhtinen kertoo, että mallistoon kuuluu kaikkiaan 12 erilaista kenkää ja saapasta. Sateenropina on musiikkia kumisaappaanvalmistajan korvissa, sillä nyt tositaisteluun pääsee miesten saapas Rokka.

- Kävi miten kävi, tuotteemme valmistetaan jatkossakin Suomessa, mihinkään halpamaahan ei tuotantoa siirretä.

Suomen Kumitehtaan valmistama klassikko Reino ainakin myy, sitä ei tarvitse epäillä. Viihdeartistien Kari Tapion ja Ville Valon uudelleen muotiin nostattama klassikko on noussut nuorten suosikiksi. Jo 75-vuotiaat Reinot valittiin kuukausi sitten vuoden kengiksi, ja pian ilmestyy Reinoista kertova kirja. Reinojen valmistus tapahtuu Lieksassa ja Nokialla.

Talvella on tarkoitus tuoda markkinoille ensimmäisenä maailmassa polkupyörän kitkarengas. Polkupyörien nastarenkaissa Suomen Kumitehdas on markkinajohtaja. Suomen Kumitehtaalla on nokialla 75 työntekijää ja tytäryhtiö Suomen Rengastehtaalla Lieksassa 65 työntekijää.

Suomen Kumitehdas loi kokonaan uuden malliston Nokian Jalkineiden nykyisen omistajan, Bernerin kiellettyä Nokian Jalkineen tuotteiden, kuten Kontion, tuotannon. Kontioita tehdään nykyään ulkomailla. Suomen Kumitehtaan tavoitteena on myydä 150 000-200 000 paria kumisaappaita vuodessa.

 

 

Vankat ja kestävät saappaat


Suomen Kumitehtaan saappaat olivat Aamulehden kestotestissä kesän ja alkusyksyn ajan. Testiryhmän muodostivat metsäpedagogi Hanna Hurme ja lintuharrastaja Rainer Mäkelä, jotka molemmat ovat raskaan sarjan saappaankuluttajia.

Tuomio Kumitehtaan saappaista osoittautui kiitettäväksi, mutta varauksellisesti. Saappaat osoittautuivat todella vankoiksi ja luotettaviksi.

Testaajat kehuivat saappaan pohjaa hyväksi ja pohjakuviota pitäväksi. Molemmat sanoivat olevansa valmiita ostamaan kotimaiset halpasaappaiden sijaan, sillä tukevuus miellytti ja niiden uskottiin kestävän pitkää ja vaativaa käyttöä.


Reikiä ei tullut

Mäkelä käyttää rinnalla halpasaappaita, joiden valttina on hinnan lisäksi keveys.
- Halvoissa on reikiä, sillä katkaistut kortteet menevät joskus läpi. Kumitehtaan saappaat ovat ehjiä, sillä ne ovat vankempaa tekoa, havaitsee Rainer Mäkelä.

Kumitehtaan saappaissa on halpasaappaita pidempi varsi. Tämä saa testaajilta hyväksynnän, sillä kumisaapas suojaa paremmin vaikka ei olekaan tarkoitus rämpiä syvissä vesissä.

© Suomen Kumitehdas 2006