Ajankohtaista
29.10.2007  | 

Reinot saivat ansaitusti 75 vuotta -juhlavuoden kirjan: Reino-lämpimiä jalkoja ja ajatuksia

Ensimmäiset Reino-tossut valmistettiin Kumiteollisuus Oy:n tehtaalla Hatanpään valtatiellä Tampereella vuonna 1932. Ensimmäisen vuoden Reinot havaittiin ainakin Pusulan kunnankirjurin Reino Sjöstedtin jalassa, josta on tarinaa Reino - Lämpimiä jalkoja ja ajatuksia - kirjassa.

Reino-kirja julkaistiin 30.10. 2007 täsmälleen samassa rakennuksessa, jossa ensimmäiset Reino-tossut tehtiin Hatanpään valtatie 34.

- Suomalaisen Reino-tossun matka 30-luvun pihakaivolta, vetoisten tupien isäntämieheltä kaupunkilaisten päiväkoteihin ja tietokonemiehen iltabileisiin ei ole pitkä. Sehän on vain suomalaisesta jalasta toiseen, sanoo kirjan toimittaja Mikko Närhi.

Reinotossuja on tehty 1930-luvulta alkaen. Nyt 75 -vuotiaana Reinot saavat kunniakseen kirjan. Reinot ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet tavallisesta, lämpimästä kotikengästä ilmiöksi. Reinot ovat vertauskuva suomalaisuudelle, läheisyydelle, samalla protestille ja monien sukupolvien perinteelle. Reinot synnyttävät luovuutta; Reinot jalassa lauletaan, näytellään, maalataan, nauretaan ja tanssitaan, Mutta Reinoilla myös ajetaan rekkaa, juostaan kilpaa ja muistellaan menneitä ja aiotaan tulevia.

Kirjassa on historiaosuus, Reino-pohdiskelua eri näkökulmista - millainen on Reino-heimo. Reinon ekolooginen ja henkinen jalanjälki, Reino Uutisena. Yksi pohdiskelu on näinä aikoina ajankohtainen; muotisuunnittelija Paola Suhonen pohtii Reinoa "olisiko 2000-luvun Reino samanlainen ja millainen se olisi." Kirja on kuvitettu erittäin hauskasti ja värikkäästi. Kirjassa on myös uutisia. Moniko tietää, ett Suomessa on julkaistu Nokia- levymerkillä äänilevyjä ja että, ne tehtiin samassa salissa ja yhtäaikaa kuin kansalliskenkämme Reinot. Tai, että toimittaja Timo Harakka vastaanotti ylioppilaslakkinsa Reinot jalassa kunnioittaakseen kaksi vuotta aikaisemmin kuollutta isäänsä.

Kirja on myös suomalaisen tuotteen ja yritystoiminnan selviytymistarina. Vuoden 1918 kapinan seurauksena vaikeuksineen ajautuneen yrityksen toiminta ja toimitilat siirtyivät uudelle yritykselle, joka valtavalla luomisvimmalla loi komean tuotesarjan kymmenine kenkineen ja muine kumituotteineen, jopa äänilevyjä puristettiin. Yhtiö siirtyi tuotteineen suuremman yhtiön omistukseen, siitä tuli yksi suuren Nokia-yhtymän haaroista. Sittemmin haaroja katkottiin ja Reinojen ja muiden kenkien valmistus siirtyi uuden omistajan mukana ulkomaille. Suomeen jääneet kenkäammattilaiset halusivat kuitenkin Reinojen ja saappaiden valmistuksen takaisin Suomeen. Suomalaisuus on Reinojen arvo.

- Reino-kirjan kautta sain tilaisuuden käydä katsomassa suomalaisuuden ydintä. Nämä ihmiset haluavat huolehtia toistaan, he rakastavat tätä maata, ovat itsenäisiä ja ylpeitä perinteistään sekä menneistä, että tulevista sukupolvista, sanoo Reino-kirjailija Mikko Närhi.

- Reinot ovat monille näiden asioiden vertauskuva, sen lisäksi ne ovat hyvät ja käytännölliset kengät. Reinojen heimo kiittää tekijäänsä siitä, että Reinot tehdään taas Suomessa ja toivottaa onnea saman tehtaan toiselle suomalaisuuden sisun osoitukselle, ainoalle kotimaiselle saapasmallistolle.
© Suomen Kumitehdas 2006