Suomalaisen työn arvostus, voisiko asioita tehdä toisin?

Ostaisitko hyvinvointia isänmaalle eurolla päivässä?

Kun puhutaan suomalaisen tuotteen työllistävästä vaikutuksesta, puhutaan todella pienistä alkuvirroista, joista kasvaa suuria lukuja. Jos jokainen suomalainen sijoittaisi suomalaiseen tuotteeseen tai palveluun joka kuukausi 30 euroa enemmän kuin tähän asti, työllistämisvaikutus olisi merkittävä. 30 euroa kohdistettuna kotimaisiin sähkölaitteisiin työllistäisi lähes 20.000 suomalaista, sama raha kotimaisiin vaatteisiin tai huonekaluihin työllistäisi 45.000 kansalaista, ja elintarvikkeisiin sijoitettuna se toisi jopa 55.000 työpaikkaa. Työllistävyys riippuu siis paljon kotimaisuuden asteesta. Eikä työllistävä vaikutus pääty tähän, sillä yksi teollisuustyöpaikka luo 3-4 uutta työpaikkaa palveluissa, kuljetuksissa ja julkisella puolella.

Suomen hyvinvoinnin tulevaisuuden ratkaisu on vahvasti kiinni teollisuudessa. Mutta juuri tänään suomalaisen teollisuudessa ja kulutustavaroiden valmistuksessa työskentelee suhteellisesti vähemmän väkeä kuin koskaan ennen. Vain joka viides palkansaaja työskentelee tehtaissa ja heistäkin lähes puolet on toimihenkilöitä. Siis yhtä tehdastyöläistä kohden on yli 20 muuta suomalaista.

Suomalaisia tuotteita ostamalla voidaan lisätä työllisyyttä dramaattisesti, ja saada samalla työntekijöiden palkat palvelemaan kotimaista kulutusta. Hyvä kierre ruokkisi itse itseään ja toisi hyvinvointia ja tyytyväisyyttä kaikille. Onko vika kuluttajissa, teollisuuden työnantajissa, tiedon puutteessa vai tiedon kulussa, kun näin ei tapahdu? Tämän yksinkertaisen matematiikan jatkuva esilläpito ja siitä muistuttaminen saattaisi jopa katkaista teollisuuden työpaikkojen hiljaisen siirtelemisen halvan työvoiman maihin.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta toki tietää, että suomalaisen tuotteen ja palvelun suosiminen vaikuttaa kansantalouteen. Yli 95 % ilmoittaa haluavansa toimia esimerkkinä ja suosia suomalaista. Eri tutkimusten mukaan hinta ei ole tärkein asia, kun suomalaiset tekevät ostopäätöksiä. Hintaa enemmän merkitsevät tuotteen laatu ja kestävyys, molemmat piirteitä, jotka on aina yhdistetty kotimaisuuteen. Silti tieto ja toiminta eivät kohtaa. Olisiko puuttuva pala kenties arvokeskustelu vai asenteisiin pureutuva kampanjointi?

Hyvinvoivassa Euroopassa ja myös Suomessa vallitsee ristiriitainen halpuuden trendi. Halpahallien suosio kasvaa, ja myös arvostetut kaupan ketjut tuovat omia halpatuotteita valikoimiinsa. Tällä halpuuden kriteerillä kotimaiset tuotteet jäävät valinnoissa usein häviölle. Rankka kilpailuttaminen vie tuotteiden valmistuksen väistämättä halpamaihin. Kuluttajien mielestä suomalaisuutta ei ole merkitty tuotteisiin eikä kaupan esillepanoon riittävän hyvin. Olennaista on, että ketjujen halpamerkit saatetaan helposti ymmärtää suomalaisiksi.

Kulutustavaroita valmistetaan vuosi vuodelta yhä vähemmän kotimaassa. Monet suomalaiset tuotemerkit teetetään itse asiassa Baltiassa ja Kaukoidän maissa. Suomalainen brändi ei enää takaakaan valmistusmaata. Eikä näin ollen laatua. Suomessa myydyistä kenkäpareista vain joka kymmenes tehdään Suomessa - ja vain 40 vuotta sitten yksistään Tampereella, suutareiden kaupungissa, oli 34 kenkätehdasta. Tänään on vaikeaa luetella edes viittä jalkine- tai vaatevalmistajaa, jotka tekevät Suomessa tuotteensa. Kun lukee lehtiä, saa väistämättä vaikutelman, että etenkin muotituotteiden alkuperästä jopa vaietaan visusti. Kenen hyödyksi?

Miten voi neuvoa suomalaista mittaamaan tuotteen kotimaisuutta? Alkuperämaata voi jäljittää kauppiaalta, yrityksestä ja netin kautta. Avainlippu-tunnus kertoo, että yli puolet tuotantokustannuksista on syntynyt kotimaassa. Avainlippuyrityksiä on tuhat ja näiden yrityksien 2500 tuotteella ja palvelulla on Avainlippu-merkki. Hyvää Suomesta - Joutsenlippu elintarvikkeessa takaa, että yli 75 % raaka-aineista on kotimaisia.

Kuluttajien päätökset ohjaavat yhä enemmän yhteiskunnan ja yrityksien toimintaa. Tärkeimmät päätökset tehdään tulevaisuudessakin kaupan kassalla. Jos ostopäätösten vaakakuppiin laitetaan halpuus tai vaikkapa brändi niin toiselle puolelle on laitettava laatu, kestävyys ja työpaikkojen sijoittumien. Lisäksi kotimaisen suosiminen pitäisi olla automaattista ilman eri kehotusta. Suomalaisilla pitää olla lupa ja tahto ostaa hyvinvointia kotimaalle.