Suomen Kumitehtaan tarina

Joukko nuoria suomalaismielisiä liikemiehiä perustivat Helsinkiin kumisaapastehtaan vuonna 1898. Yrittäjät tiesivät, että Suomeen oli tuotu edellisenä vuonna yli 300 tuhatta paria kalosseja. Tehdas rakennettiin Helsingin keskustaan Lastenkodinkadulle.

Alkuvaikeudet olivat suuret: kumitekniikan hallitsevia teknikoita ja työntekijöitä ei kerta kaikkiaan ollut saatavissa. Kilpailu oli kovaa, venäläiset suuryritykset toivat kalossejaan tullitta silloisesta emämaasta Suomeen.

Uusilla yrittäjillä oli kuitenkin rohkeutta ja tahtoa tehdä suomalaisia kumijalkineita ja kun kotimainen ostajakuntakin suhtautui suopeasti tehtaan tuotteisiin, yritys menestyi ja sen tuotanto kasvoi reipasta tahtia.

Tuotannon kasvattaminen keskelle Helsinkiä ei ollut ongelmatonta. Naapurit valittivat jatkuvasti lisääntyneistä melu-, savu- ja hajuhaitoista. Kun tehtaan käyttökustannuksetkin olivat pääkaupunkiseudulla korkeat, oli alettava pohtia uusia vaihtoehtoja.

Tehdas muutti vuonna 1904 Hämeeseen, Nokianvirran varrelle. Kumituotteiden kysyntä oli kasvussa ja tehtaan toiminta vakiintui. 30-luvulla tuotevalikoima oli laajentunut niin, että siihen kuuluivat kumisaappaat, kotikengät, polkupyörän renkaat ja tekniset kumiseokset.

Toiminnan kasvaessa tehtaan johto päätti vuonna 1975 siirtää polkupyöränrenkaiden valmistuksen ”itään”. Uusi rengastehdas rakennettiin Pohjois-Karjalaan Lieksaan ja Nokialla keskityttiin kumijalkineisiin ja kumin sekoitukseen. Vuonna 2004 siirrettiin myös kotikenkien, Ainojen ja Reinojen, valmistus Lieksaan.

Suomen Kumitehtaan tuotevalikoima on pysynyt viimeiset 80 vuotta muuttumattomana. Yrityksestä on vuosien kuluessa tullut alan arvostetuin toimija ja sen valmistamat kumisaappaat ja polkupyörän renkaat tunnustetaan yleisesti markkinoiden parhaimmiksi. Kaikki Pohjoismaiset kilpailijat ovat siirtäneet tehtaansa jo kymmeniä vuosia sitten halvempien työkustannusten maihin. Lähimmät saapasvalmistajat löytyvät Itä-Euroopasta ja polkupyörän renkaiden valmistajat ovat keskittäneet tehtaansa Kaukoitään.

Suomen Kumitehtaan tuotteet ovat 100 % suomalaista käsityötä. Tänäänkin Kerttu, Vappu, Irja sekä 150 muuta tehtaan työntekijää valmistavat teille maailman parhaita kumituotteita.

Niin, saapastehtaan elektroniikka-osasto irtaantui tehtaasta parikymmentä vuotta sitten. Siitäkin tuli nuorien johtajiensa luotsaamana omalla toimialallaan hyvin menestynyt ja arvostettu yhtiö, mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa.

sivukuva_malli.jpg
Suomen Kumitehtaan pääkonttori
© Suomen Kumitehdas 2006