Ajankohtaista
23.12.2006  |  Kaleva

Ainojen ja Reinojen voittokulku jatkuu

Joululahjojen kestosuosikit, Ainot ja Reinot ovat edelleen kovassa nosteessa, vaikka ne ovatkin jo varttuneet 75 vuoden ikään. 

Ainojen ja Reinojen tuotantomäärät ovat tuplaantuneet viime vuosina. Lieksan tehtaalla tehdään 600-700 kotikenkä paria päivässä ja Joulun alla kaikki menivät kuin kuumille kiville, tärkeitä sesonkeja ovat myös äitien- ja isänpäivä.

Aamutohvelit ovat pysyneet lähes muuttumattomina 1930-luvun alusta. 1970-luvulla niiden myynti nousi jopa 400 000:een, joka käytännössä merkitsee sitä että kotikenkiä löytyi lähes jokaisesta eteisestä. Ainojen ja Reinojen luoja on jäänyt tuntemattomaksi, mutta se tiedetään, että ensimmäiset muotit tehtiin Suomen kumitehtaalla Nokialla ja suomalaisesta suunnittelusta on kysymys. Jo ensimmäiset 1930-luvulla tehdyt miesten tohvelit olivat Reinojen kaltaiset, mutta niitä kutsuttiin Heikeiksi. Heikkejä tehtiin 1970-luvulle saakka, jolloin niiden rinnalle alettiin tehdä pelkistettyjä versioita, Reinoja. Reinot saavuttivat suuremman suosion, joten Heikkien valmistuksesta luovuttiin vähitellen kokonaan. Naisten Ainot ovat olleen aina Ainoja, ja pysyneet samanlaisena tupsullisena mallina. Välillä on tarjottu myös tupsutonta tai eriväristä Ainoa. Ainoista jalostettiin myös arkista viehkeämpi Ella-tohveli, jota kysellään vieläkin. Elloja valmistetaan edelleen pienerissä.

Etenkin Reinoilla on edelleen vannoutuneita faneja. Muun muassa laulaja Kari Tapio lukeutuu heihin. Hän on levittänyt perinnettä myös nuoremman polven muusikoille, juhlien jatkoilla hän lahjoitti Reinot myös Ville Valolle. Myös Crash-yhtyeen laulaja Teemu Brunila tiedetään Reinojen ystäväksi. Eräässä Helsinkiläisessä mainostoimistossa ovat Ainot ja Reinot käytössä työkenkinä. Myös ammattiautoilijat kiittelevät kotikenkien kumipohjaa mukavaksi auton polkimilla.


 

© Suomen Kumitehdas 2006