| 17.1.2007 | | | Karjalainen |
| Reinot ovat myös räppärin mieleen. Mariska näki miellyttävän näköiset jalkineet Helpus-nimisen yhtyeen jäsenellä noin kolme vuotta sitten. Mielenkiinto heräsi heti.- Kysyin, mitkä ne nuo ovat, nuo hienot tossut. Niiltä jalansijoilta . räppäri lähti kenkäkauppaan ja etsi itselleen samanlaiset. Kyseessä olivat tietenkin Reinot. - Reinot sopivat niin juhlaan kuin arkeenkin, niin ulos kuin sisällekin, Mariska kertoo. Afrikassa matkaillessaan ei olleet Reinot mukana, mutta räppäri myöntää, että muutama tilanne sielläkin oli sellainen jossa tossut olisivat olleen paikallaan. Naisille suunnatut Ainot eivät Mariskaa miellytä. - Nätithän ne Ainotkin ovat, mutta pidän enemmän Reinoista. Nyt kun myös naiset, kuten Mariska, ovat ryhtyneet käyttämään Reinoja on niistä alettu tekemään jo niin sanottuja välikoon malleja. Uusina kokoina ilmestyivät viime vuonna kauppoihin koon 34-38 tossut. - Onko? Voi herra isä, ihanaa. Hyvä kuulla. Mä olen tähän saakka joutunut pitämään Reinoja villasukilla ja pohjallisilla. |